Rally-mestarit!

...ainakin melkein.

Osallistuimme 17.08 järjestettyihin rally-kisoihin Sievissä. Yritin olla ajattelematta kisapäivää kamalasti etukäteen, koska silloin olisin alkanut stressata liikaa. Yritin myöskin olla asettamatta liikaa tavotteita: läpipääsy olisi huippujuttu. Viimeisien treenien perusteella olisi varmaan kannattanut jättää koko kisat välistä... Minulla on taipumus antaa epäselviä ohjeita, joista Viivi turhautuu ja alkaa haukkua. Ja kun Viivi haukkuu, minä turhaudun  --> kierre on selvä. Ja viimeisimmät treenit eivät tosiaankaan olleet menneet hyvin.

Kisapaikalla tunnelma oli kuitenkin hyvä, eikä ratakaan vaikuttanut ollenkaan mahdottomalta. Suurimmaksi peloiksi muodostuivat vain se, haukkuisiko Viivi tai olisiko radalla kamalasti nuuskittavaa. Tiedän, että parhaimmillaan pystymme tekemään tosi hienon suorituksen: Viivin seuraus on ihan mahtavaa katseltevaa ja toimimme melko nopealla temmolla. Upeaan suoritukseen pystymme kuitenkin yleensä vain, jos molemmat ovat oikeassa vireessä ja radan on saanut harjoitella muutaman kerran läpi. Huippusuoritusta olisi siis melko turha odottaa... mutta kai me nyt läpi päästäisiin?

Vuoromme koittaessa, en ollut erityisen jännittynyt. Tunnelma oli niin mukava ja kannustava, että jokainen varmasti ymmärtäisi, vaikka neitoseni ei nostaisi nenää maasta koko radan aikana. Emme saisi halveksivia kaitseita, vaan paljon vinkkejä ja kannustusta. Eihän meillä ollut mitään hävittävää!

Ensimmäinen kylttiväli menikin nuuskiessa, kolmannella kyltillä annoin hyvin epäselvän käskyn ja Viivi joutui korjaamaan asentoaan. Jossain vaiheessa neiti yltyi häiritsevään haukkuun, mutta tulkitsisin sen enemmän innoksi kuin älyttömäksi turhaantumiseksi. Loppurata meni TOSI HYVIN, aivan superupeasti, ja olin toooosi onnellinen maaliviivalla! Vippe sai palkinnoksi nakkia. Ja palkinto oli arvatenkin mieluinen.

Suorituksen jälkeen odotin kuumeisena pisteitä. Päässälaskun perusteella en osannut sanoa pääsisimmekö läpi vai ei. MUTTA... lopputuloksena pistesaldomme oli huimat 92! Tuomari ei ollut ottanut pisteitä joistain sellaisista asioista, joista olin olettanut tai pelännyt rokotusta, mutta pisteiden menetystä tuli esimerkiksi tuosta mainitsemastani haukkumisesta. Olin aivan mielettömän ylpeä. Kynnys seuraaviin kisoihin tuntuu kuitenkin isommalta... sittenhän meidän on pakko saada vähintään saman verran pisteitä...? Heh.

Seuraaviin kisoihin -tai viimeistään luokkanousuun- mennessä minun täytyy kehittyä ohjaajana. Viivissä on tosi iso rally-potentiaali, mutta itseni täytyy vielä kovasti treenata. Miten saan haukkumisen kitkettyä? Miten saan yhteistyömme toimimaan, kun hajut kiinnostavat? Millaisilla käskyillä/merkeillä ohjaan, ja kuinka muistan pitää ne samanlaisina joka kerta?

Tästä on hyvä jatkaa.

(c) Mari Hannuksela

Viivi ja Katja

IIIK, imuri! Epilogi

Vihdoinkin näyttää siltä, että imurointi alkaa olla sallittua tässä talossa. Tilasin uuden imurin ylioppilaslahjaksi saamillani rahoilla ja en voisi olla tyytyväisempi... Uusi imuri on Electroluxin eläinperheeseen tarkoitettu: se on tosi tehokas ja hiljainen. Aluksi Viivi tutki uutta tulokasta hieman epäileväisenä, mutta totesi, ettei sille tarvitse rähistä. Nyt neiti hyppää sängylle turvaan ja saan tehdä kotityöt rauhassa!

Vanhan imurin kanssa toimiminenkin alkoi olla jo siedettävyyden rajoilla. Viivi täytyi laittaa mahdollisimman kauas imurista mutustelemaan jotain kestävää herkkua. Jos herkku loppui, alkoi haukku. Silloin kun herkkua riitti, sain siivoilla rauhassa.

Uskon, että monella koiranomistajalla saattaa olla hankaluuksia tämän meluisan kodinkoneen ja koiran kanssa. Toiset hyökkivät imuria päin, toiset räkkyttävät, toiset pelkäävät kuollakseen. Pahinta, mitä omistaja voi tässä tilanteessa tehdä, on alkaa tökkimään ja kiusaamaan koiraa imurilla. Silloinhan eläimen pelko on aiheellinen! Olen useassa tapauksessa todistanut, kuinka koiraa tahallaan ärsytetään imurilla ja sen reaktioille nauretaan. Järkevää?

No, toivottavasti meidän osalta tämä oli tässä. Kylässä imuri tulee varmasti vielä olemaan vastus, mutta tärkeintä, että kotoakin saa nyt ylimääräiset karvat ja roskat pois. Ei enää villakoiria meille, kiitos!

Katja ja Viivi

Matkustelua koiran kanssa

Viivistä on kehittynyt varsinainen maailmanmatkaaja. Junalla olemme kulkeneet ihan pentuajoista lähtien, kuten autollakin. Onpa pikkuinen päässyt myös pyöräkorin kyytiin useiksi kilometreiksi. Nyt uutena aluevalloituksena kävimme laivalla Ruotsissa.

Junassa rennosti makoillen

Viivin kanssa on älyttömän helppo matkustaa! Hän on rauhallinen ja kiltti, eikä kanssamatkustavat koirat hetkauta neitiä. Ainoan reaktion koko laivamatkan aikana aiheutti Viking Linen maskottikissa, joka ilmestyi hissistä yllättäen eteemme. Maskotti oli heti leikissä mukana, ja luikki pakoon haukkuvaa koiraani. Paikalle sattunut laivan henkilökuntakin heittäytyi tunnelmaan ja juoksi  suojelemaan maskottikissaansa. Kaikki muut olivat leikissä mukana, mutta Viivi raukka ei tainnut ymmärtää, mistä oli kyse ;)

Laivalla koirien täytyy tehdä tarpeensa kannelle. Kannella on joko hiekkalaatikko tai parin neliön kokoinen tekonurmi. Systeemi on täysi susi, enkä usko, että yksikään koira suostuu pyllistämään kyseiselle tekonurmen palalle tai likaiseen hiekkalaatikkoon. Vai olenko täysin väärässä? Ainakin kanssamatkustajat ja henkilökunta kehottivat  pissattamaan koiran 'kylmästi' kannelle, josta pissa huuhtoutuu kyllä mereen.

Mutta voi että ihmiset osaavat  olla ääliöitä... Yksikin aasialainen nainen 'hyökkäsi' Viivin kimppuun silittämään niin, että jopa minä pelästyin. Lasten vastaavat yritykset ymmärrän, mutta että aikuinen nainen? Harva ymmärtää kysyä, onko soveliasta silittää. Jotkut alkavat myös lepperellä tai jutella koiralle kummallisilla äänillä. Kyseisen käytöksen Viivi kokee uhkana, ei todellakaan mukavana.

Etsi juuri kotiin palannut sheltti matkatavaroiden joukosta!

Lomareissu meni kaikenkaikkiaan hyvin. Koulutuksessa meidän täytyy keskittyä nyt haukkumisen kitkemiseen. Ajattelin myös jatkaa silittämisestä palkitsemista, sillä Vippe on hyvin valikoiva silittäjien suhteen: vain tietyt ihmiset saavat silittää ja vain erityistapauksilta mennään silityksiä jopa itse kerjäämään. Jostain syystä sukulaistenkaan ymmärrykseen ei meinaa mennä, että Viivi haluaa ottaa oman tilansa ja aikansa tulla tutustumaan. Koiran kun kai pitäisi olla sellainen, että se heti ensi tapaamisella tulee nuolemaan naaman? Myös lasten kanssa olemista meidän on syytä harjoitella. Lasten nopeat liikkeet ja korkeat äänet saavat Viivin varuilleen.

Ajattelin kirjoitella myöhemmin lisää siitä, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon koiran kanssa matkustaessa. Nyt täytyy lähteä juhannuksen viettoon.

                                                           HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Toivoo: Katja ja Viivi

RuokaRasitus

Miten sopivan ruoan löytäminen voikaan olla niin hankalaa? Aluksi olin innoissani Canaganista, josta kerroin edellisessä postauksessa. Viivin maha alkoi toimia pitkästä aikaa kunnolla ruoan vaihdon myötä ja uusi nappula maistuikin hyvin..( Mikä kyllä oli oletettavissakin... Viivi on aikamoinen ahmatti.) Nyt tässä jonkin aikaa seurailtuani olen kuitenkin huomannut, että neiti kutisee paljon. Jatkuvasti pitää rapsuttaa kylkiä, välillä pitää pyöriä matolla, että saa selkää hierottua maton pintaan. Muutamana iltana vieressäni on maannut myös aikamoinen pierutyyny... Henkikin haisee.

Vuorossa siis jälleen uuden ruoan metsästys...

Netistä etsimällä ja tutuilta kyselemällä kuulee hyvää ja huonoa lähes jokaisesta ruokamerkistä. Tässä tarjonnan viidakossa on vaikea suunnistaa: lähes jokainen koiranruokamerkki julistaa olevansa hyvä ja puhdas ja sitä ja tätä ja sitä ja tätä. Silti ainesosaluettelosta saattaa löytyä mitä kummallisimpia yllätyksiä. Markkinaruokiin, vaikkapa Pedigreehen, en koskisi pitkällä tikullakaan. Mutta eivätpä myöskään kaikki eläinkaupan tuotteet ole laadukkaita:  esimerkiksi Royal Caninista en ole kuullut hyvää sanottavaa. Paitsi kauppiailta, jotka sitä myyvät...

Kai se oikea löytyy vain kokeilemalla. Mitä seuraavaksi?

Katja ja Viivi