Kun kaivan tuon kammottavan hököttimen kaapista esille, Viivin häntä ja korvat nousevat pystyyn. Sen selkä köyristyy (ihan niin kuin kissalla) ja silmät leviävät isoiksi. Sitten alkaa haukku. HAUHAU.. MURRR... HAUHAU... MURRR...
Kaikista kammottavinta on ehkä imurin sähköjohto. Kun sen vetää ulos imurin uumenista, Viivi-raukka on hermoromahduksen partaalla.
"Koita nyt rauhoittua, ei hätää, lapsi-kulta, me hukutaan pian sun karvoihin, jos en saa imuroida..."
Kaikkea on yritetty: lahjontaa, kiristystä, lepertelyä, käsimerkkejä, palkitsemista. Ja paria kirosanaa. Ja epätoivoista naurua. Tuskanhiki valuu selkäpiitä pitkin omistajalla, koiralla ja naapureilla. Onko ihme, jos siivoaminen jää usein välistä?
Täänään sain avukseni kaverini, joka syötti Viiville nameja sen aikaa, kun hoidin tuon kammottavan kotityön pois alta. Suunitelma toimi loistavasti: koiruus ei ollut moksiskaan imurista, vaan keskittyi täysin namien kaivamiseen kaverini nyrkistä. JES, erävoitto! Vielä muutamia kertoja näin ja sitten katsotaan, josko pärjäisin ihan yksin..
Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti