White Cat's Paw --> Cat Paw Print

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

tahmiksen kuulumisia


Tässä istun koneella.. kello on puoli yksi yöllä ja mä en ole nukkunut viimeyönä. Siemailen fanta lemonia ja mussutan fazerin mustikkasuklaata jotka ihana Katja toi tuliaisiksi ruotsin reissultaan <3 Illan piristys oli käydä metsälenkillä pitkästä aikaa, ja nyt näiden makeiden parissa parannan häämöttävää migreeniäni.



Viime aikoina ei ole tapahtunut juurikaan mitään. Viivillä kun alkoi juoksut piti sitten pysytellä erossa, se jos jokin on haastavaa. Hieman ehdittiin nauttia jo kesäisistä ilmoista ja saatiin rullisvire hyvin päälle. Taavilla kuitenkin sattui noutoleikissä haaveri ja anturaan tuli haava. Huomasin haavan vasta päivää tai kahta myöhemmin ja siitä alkaen on tassussa ollut tossu tai käärö estämässä nuolemisen ja roskat. Ahkerasta putsailusta ja desinfioimisesta huolimatta huomasin tassun tulehtuneen, vaikka haava oli jo poissa.. Nyt ollaan siis antibiooteilla. Liikuskeluakin olen varmuudeksi hieman rauhoittanut kunnes koira tuntui jo hyppivän seinille, tänään onneksi Viivi ja Katja tulivat pitkältä reissultaan takaisin kotiin ja päästiin pitkälle metsälenkille.. Kyllä oli koirilla ikävä toisiaan :-)


Taavi hieman pulahtikin mereen ja sain kovan innostuksen nyt meidän projekti "taavista vesipeto" jatkamiseen viime syksyn jäljiltä. Ensin täytyy vain malttaa laittaa punkki liuos niskaan ja odotella hetki ennen kuin raaskii taas viedä uiskentelemaan. 

Kuten viivikin, on meilläkin käristty ruoka kriisistä. Nykyisessä vain jokin mättää ja kaiken kukkuraksi se ei enään taaville maistu. Seuraavaksi etsitäänkin siis tuhdimpaa muonaa jotta saataisiin hieman lisää massaa. Barffaaminen kiinnostaa edelleen, mutta koiralle ei lihapöperöt maita muuta kuin luu muodossa.. mennään siis murot+ raakaluu linjalla sitten.

Ajatuksissa häämöttää vain ja ainoastaan kauan odotettu paimennuspäivä! Ajatella että siihen on enään kaksi viikkoa :-) Jännittää ihan hirmuna, mutta kuitenkin todella innoissaan tässä ollaan.. Ei edes haittaa vaikka toimin yksin hovikuskina pitkän matkan mennen tullen.. Apuaaa



Aurinkoisia kevät iltoja lisää, kiitos <3

Kirsi & Taavi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti