White Cat's Paw --> Cat Paw Print

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

villi viikonloppu

Sään suosiessa on tullut ulkoiltua ihan kunnolla. Lauantaina mentiin tyttöjen kanssa viettään päivää grillailun merkeissä ja tulin kuvanneeksi aivan urakalla.

En jaksa kirjotella, kuvia siis.


















Illalla tuli sitten spontaani idea lähteä sunnuntai aamuna tukijoukoiksi ihanan Tinkan näyttelyuran avajaisiin Oulun Kv:seen. Koska lähtö oli aamu kuudelta ja mun unirytmi on vähän sellainen että tuo on enemmänkin nukkumaanmeno kuin heräämisaika, niin lähdettiin sitten samoilla silmillä ;)

 

Hienosti meni ja hyvin jaksettiin jäädä univajeesta huolimatta muitakin kehiä tuijottelemaan. Itse henkilökohtaisesti odotin kuin kuuta nousevaa, että bortsujen kehä pääsisi alkamaan, mutta lopulta ei siinä vaiheessa enään jalat jaksaneet kantaa :-)

Tuliaisiakin tahmikselle tuli hommailtua mm uutta narupalloa ja maailman pehmoisin panta jolle jo suunnittelin virallista käyttötarkoitustaankin!

Oma näyttelykipinä ja uteliaisuus kehäkekkereihin kasvoi taas pykälän verran. Toivottavasti näitä pääsee useamminkin seurailemaan tulevan kesän aikana.


kirsi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti